Suomen hallitus julkaisi marraskuun lopussa rakenneuudistuksen jatko-osansa Suomen talouden tasapainottamisesta. Tällä kertaa tulilinjalla olivat kunnat noin miljardin euron leikkauksilla. Tässä esityksessä oli kerrankin hyvää, että siinä oli konkretiaa toisin kuin oli hallituksen aikaisemmin esitetyissä neljän miljardin euron säästöissä. Joka tapauksessa tämän kertainen esitys oli puhdasta juustohöyläystä, vaikka Urpilainen kuinka toista väittää.
Tämänkertaisen rakennepaketin keskeinen viesti oli, että kuntien tehtäviä kevennetään ja määriteltyjä normeja poistetaan. Toisin sanoen palveluja leikataan ja niiden tasoa saa heikentää. Tämä ei ole mitään muuta kuin juustohöyläystä parhaimmillaan eikä mitään rakenneuudistusta. Lisäksi hallitus markkinoi tästä saatujen miljardin euron säästöjä kunnille tulevana helpotuksena. Pahoin pelkään, että Kuntaliiton Kietäväisen pelko toteutuu täysimääräisesti ja valtio imuroi hyödyn itselleen, sillä Katainenhan sanoi myös, että tämä on osa valtion, nimenomaan valtion kestävyysvajeen tasapainottamista - kunnat ovat oma yksikkönsä. Byrokratiaan ei taaskaan koskettu edes kepillä.
Byrokratiaa on kahdenlaista. Toinen hoitaa säntillisesti yleisen edun tehtäviä, kuten jakaa sosiaalietuuksia ohjeiden mukaisesti. Näitä byrokratian tehtäviä löytyy pääasiassa kunnilta. Toinen puolestaan hoitaa valvontaa, jota löytyy pääasiassa valtion palkkalistoilta. Kaikenlaista sääntelyä ja kansalaisten ylenpalttista valvontaa olisi aika alkaa muuttamaan. Etenkin 1990-luvun laman jälkeen sääntely ja valvonta ovat alkaneet elämään omaa elämäänsä ja erilaiset sidosryhmät pyrkivät vaikuttamaan säädöksiin, jotta saisivat etua toisiinsa nähden. Valvontapuolella onkin tapahtunut ylilyöntejä ja yhteinen etu on kärsinyt, mikä puolestaan on johtanut kansalaisten kasvavaan epäluottamukseen yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta. Rakenneuudistusta ei tule tapahtumaan, jos valvovaan byrokratiaan ei kosketa. Suomen byrokratia alkaa muistuttaa DDR:n Stasia, kun naapureista on tehty ilmiantajia, joiden pitää ilmoittaa kaikki pienimmätkin epäilykset ja näitä tarkistetaan sitten koko virkakoneistoa hyödyntäen. Pahimmassa tapauksessa tutkimuksen tarkoitus on vain etsiä syy rangaistuksen langettamiselle, jos alkuperäinen epäilys osoittautuu aiheettomaksi.
Sinänsä valvonta ei ole turhaa, mutta valvontamenetelmät voivat olla joko tehokkaita tai tehottomia. Tärkeää olisi lopettaa hyvin toimivien asioiden "ennaltaehkäisevä" valvonta, koska se on pääosin turhaa, eikä siitä saatava hyöty kata siitä muodostuvia kustannuksia. Sen sijaan valvonta tulisi keskittää toteutuneisiin epäkohtiin, eli ihmisten tekemiseen puututaan vasta siinä vaiheessa, kun tekemisistä on aiheutunut todennettuja ongelmia. On tietenkin ikävää, että toteutuneiden epäkohtien korjaaminen on kallista, mutta jossain kohden menee se raja, jossa liian laaja "ennaltaehkäisy" yksinkertaisesti muodostuu kalliimmaksi kuin vahinkojen korjailu. Ja juustohöylällä leikkaamisen seurannaiskustannukset muodostuvat aina suuremmiksi kuin harkittu byrokratian purku.
Hallitus näyttää valinneensa tiensä lopullisesti. Sanakikkailulla asia väännetään muuksi kuin miltä se näyttää. Kestävyysvajetta paikataan korottamalla veroja ja heikentämällä palveluja. Miten kansa voi sallia moista? Miksei julkisen sektorin työntekijöihin kosketa? Vai antaako hallitus ajan hoitaa tehtävänsä, kun esimerkiksi vuodenvaihteen jälkeen yli 100.000 kuntatyöläisen kuntaliitoksista saama irtisanomissuoja päättyy? Tällöinkin vähennys tulee olemaan paikallinen ja suurimpana kärsijänä keskinen Suomi. Tilastot paranee ja kansalaisten alueellinen eriarvoisuus kasvaa.
Jos julkiselta sektorilta ei haluta sanoa väkeä irti, niin tulisiko hallituksen alkaa lunastaa lupauksensa, että näissä kekkereissä jokainen joutuu kärsimään. Laitetaanko julkisen sektorin työntekijöille kymmenen prosentin suojatyöpaikkavero? Tällä saataisiin valtion kassaan lähes kolme miljardia euroa. Voidaanhan asia hoitaa niinkin, että kymmenen prosenttia julkisen sektorin työntekijöistä laitetaan pihalle. Tällöin säästöä kertyisi yli neljä miljardia euroa pelkistä palkkakuluista. Ja vielä enemmän säästöä, kun nämä irtisanotut laitetaan samoihin töihin (palkattoman) kuntouttavan työtoiminnan nimissä. Jotta kahvi läikkyisi pöydälle, niin todetaan vielä nykyisten lakien mahdollistavan tämän. Ja kahvit saadaan vielä näppäimistölle, kun huomataan, että nykyiset lait jopa velvoittavat kuntia toimimaan näin. Tällä tempulla saataisiin helposti kasaan hallituksen kaipaamat loput säästöt.
Ei tässä Suomea puolusteta vaan puolueita itseään
Kataisen väite, että nyt oltaisiin puolustamassa Suomea, on täyttä puppua. Hallituksen toimet ovat aivan liian hitaita, jotta näillä toimilla puolustettaisiin Suomea. Useat tavoitteet on asetettu astumaan voimaan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, joten näillä hallituksen rakenneuudistuksilla ei valtion tilannetta paranneta, vaan yritetään pelastaa hallituspuolueiden ääniä. Valtiosihteeri Hetemäki säestää vielä hallituksen linjaa toteamalla, ettei liikaa voida leikata vaikeuttamatta talouskasvua. Talouskasvusta ei ole muutenkaan minkäänlaista taetta, vaikka useat talousennustajat niin toitottavat. Onneksi Nordean ekonomistit toivat tämän esiin ja toivottavasti hallituksen vastaanottimet olivat päällä.
Ajankohtaista on ollut vielä, että Pisa-kokeissa Suomi on pudonnut kärkipaikalta. Hallitus esittää koulutuksen parantamiselle aivan vääränlaisia porkkanoita. Ei kouluille pidä jakaa rahaa siellä opiskelevien oppilaiden mukaan tai paljonko he saavat suoritettua kursseja ja tutkintoja. Molemmat tavat johtavat siihen, että opetuksen laatu laskee. Peruskoulussa suurempi ongelma on opiskelumotivaatio. Miten saada oppilaat opiskelemaan? Mikä on heille sopiva porkkana? Kun Pisa-tuloksia katsoo, niin huomaa Suomen ohi menneen moni Aasian valtio, joissa elintasot ovat nousussa. Tuolla opiskelijoilla on motivaatiota opiskella, koska koulutus nostaa yhteiskunnallista statusta ja elintasoa keskimääräistä nopeammin. Suomessa tällaista porkkanaa ei ole ollut enää yli kymmeneen vuoteen.
Oikeita rakenneuudistuksia kaivataan
Olen SAKn Lylyn kanssa samaa mieltä, että työllisyyteen olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota. Niitä oikeita rakenneuudistuksia tarvittaisiin maan koko taloudelliseen työkenttään. Nyt hallitus tuijottaa AAA-luottoluokitukseen, ylittääkö julkinen sektori 60%:n rajan bkt:stä, pystytäänkö lisävelkaantumista estämään jne. Nämäkin ovat toki tärkeitä mittareita, mutta tärkeämpää olisi keskittyä työvoiman jakaantumiseen toimialoittain. Nyt palvelualoilla, johon luetaan julkinen sektori, yksityiset palveluntuottajat ja rakentaminen, on lähes 80% työvoimasta. Vain joka viides työssäkäyvä on teollisuuden palveluksessa, joka valmistaa tuotteita, joita voidaan myydä myös rajojen ulkopuolelle.
Hyödykkeiden valmistaminen ja etenkin niiden myynti rajojen ulkopuolelle on se asia, johon hallituksen tulisi kiinnittää huomiota. Vain ulkomaankaupan ylijäämällä maahan saadaan rahaa ja täten velkaantumisen suuntaa saadaan käännettyä. Ylijäämän ei tarvitse olla suurta, kunhan volyymia on riittävästi. Volyymia ei saada riittävästi, jos jokaisen hyödykkeiden valmistajan pitäisi ylläpitää neljä palvelualan työntekijää (+lapset ja eläkeläiset), jotka pääasiassa toimivat rajojen sisäpuolella. Tähän suhteeseen hallituksen tulisi kiinnittää huomiota paljon enemmän kuin esimerkiksi työttömyyslukuihin. Kun teollisuuden työntekijöiden osuus saadaan kasvatettua suhteessa palvelualojen työntekijöihin verrattuna, niin hallituksen ongelmat saattavat alkaa ratketa itsekseen.
Päättäjät ovat olleet liiaksi hyvän olon humalassa ja täten onnistuneet päästämään monet mittarit punaiselle. Nyt on toiminnan aika. Nyt on jahkailtu aivan liian monta vuotta.
Uusia leikkauksia tulossa
Hallitus toki suunnittelee uusien leikkauksien tekemistä kevään kehysriihessä ja ilmeisesti sote-uudistuksilta ja kuntaliitoilta odotetaan turhan paljon. Tuolla voisi saada paljonkin säästöjä aikaiseksi, kunhan ensin tunnustetaan tulen päässeen isännän paikalle rengin paikalta. Kaikki nykyiset suunnitelmat tulisi heittää roskiin ja lähteä purkamaan vyyhtiä kuntalaisten, kuluttajien ja potilaiden näkökulmasta. Olemassa olevia rakenteita ei saa pitää itsestäänselvyyksinä, sillä muuten mitään rakenneuudistusta ei saada aikaiseksi.